Turvavälin säilyttäminen
- Ota tien reunasta jokin kiintopiste.
- Kun edessä ajava ohittaa kiintopisteen, laske kaksi sekuntia.
- Jos taajama-ajossa ohitat kiintopisteen ennen kuin kaksi sekuntia on kulunut, jätä väliä edelläajavaan.
- Maantiellä turvavälin tulee olla 80 km/h nopeudella vähintään neljä ja 100 km/h nopeudella vähintään viisi sekuntia.
- Jos joudut jarruttelemaan edellä ajavan takia, ajat liian lähellä.
- Anna tietä perässä roikkujille tai jättäydy kauemmas edellä ajavista.
Turvaväli
Enemmän ajomukavuutta – parempaa turvallisuutta
Hyvä kuljettaja osaa tunnistaa riittävän turvavälin ja ennen kaikkea hän pitää sitä aktiivisesti yllä. Siksi hän pystyy ajamaan omilla ehdoillaan – ei edellä ajavan.
Riittävän turvavälin ansiosta kuljettaja näkee mitä hänen edessään tapahtuu. Hän jättää itselleen tilaa ja aikaa toimia. Hän myös näkyy paremmin ja antaa muille aikaa ennakoida. Samalla ajamisesta tulee rauhallisempaa, mukavampaa ja taloudellisempaa.
"Joku kuitenkin tunkee siihen"
Yleinen, mutta väärä väite on, ettei turvaväliä voi pitää, koska joku kuitenkin tunkee siihen. Ensiksikin väliintulijoita on vähemmän kuin kuvittelemme. Toiseksi muutamista väliintulijoista kauemmaksi jättäytyminen ei juurikaan pidennä matka-aikaa. Ennakoiva kuljettaja ei anna toisten tekemien virheiden syödä pois omaa pelivaraansa ja turvallisuuttaan.
Oikean turvavälin säilyttäminen
Oikea turvaväli taajamanopeuksiin löytyy seuraavalla kaavalla: kun edelläajava ohittaa jonkin kiintopisteen, laske ”kaksikymmentäyksi, kaksikymmentä kaksi” eli noin kaksi sekuntia. Jos ohitat kiintopisteen ennen kahta sekuntia, turvavälisi on liian pieni hyvälläkin kelillä. Huonoissa oloissa turvavälin pitää olla suurempi.
Maantienopeuksilla turvavälin tulee luonnollisesti olla suurempi. Nopeudella 80 km/h turvavälin pitää olla vähintään neljä sekuntia ja 100 km/h nopeudella viisi sekuntia. Laske kuten edellä, ja huonoissa oloissa kasvata turvaväliä vielä tästäkin.
Parhaimmillaan turvavälin pystyy säilyttämään lähes pelkkää kaasua käyttämällä. Jos joudut jatkuvasti jarruttelemaan edellä ajavan takia, ajat liian lähellä.
Ruuhkassa ajaminen
Kun edessä ajavat ajavat lähellä toisiaan, jättäydy kauemmaksi. Jos jotain yllättävää sattuu, sinulle jää aikaa toimia.
Kun joku roikkuu takapuskurissasi, päästä hänet ohitse antamalla tietä. Jos se ei onnistu, jättäydy kauemmaksi edellä ajavista. Äkkijarrutuksen vaara pienenee, ja voit keskittyä paremmin omaan ajamiseesi.